Osana saksalaisten Operaatio Birkeä rakennettu Sturmbock-linja päättyy Kalkkoaiville. Moni mainitsee linnoitteiden jatkuvan Kalkkoaivilta aina Norjan rajaan saakka Hirvasvuopion alueelle. Rajaseudun asemat kuuluvat kokonaan toiseen puolustuslinjaan, nimittäin Eisbär-nimellä tunnettuun sivustansuoja-asemaan.
Täällä Sturmbockin korkeimmalla tunturilla linnoitteet eivät ole enää yhtenäisiä, vaan asemat koostuvat yksittäisistä, toisiaan tukevista pesäkkeistä. Kalkkoaivi on myös maastoltaan hyvin karua ja suojatonta. Tästä syystä linnoitteet onkin louhittu usein peruskallioon tai kaivettu hyvin kivikkoiseen maahan.
Kalkkoaivin karuus on olennaista sotahistorian säilymisen kannalta. Maasto mahdollistaa rakenteiden säilymisen, eivätkä kaivannot täyty maa-aineksella samalla tavalla kuin metsäisillä tai soisilla alueilla. Kalkkovaivilta löytyykin runsaasti korsujen rakenteita sekä jäänteitä saksalaisten elämästä. Satunnaiset kiväärin hylsyt ja yksittäiset kranaatinheittimen kranaattilaatikot kertovat mahdollisista alueella käydyistä tulitaisteluista, tai jos ei taisteluista, niin vähintään pimeässä välillä tapahtuneesta kuvitellun vihollisen tulittamisesta.
Kalkkoaivilla voi törmätä myös suuriin käyttämättömiin piikkilankakeräkasoihin. Ilmeisesti Kalkkoaivia linnoittaneet joukot ovat enemmän tai vähemmän gonahtaneet piikkilankaesteiden rakentamiseen loskassa tai lumessa, sillä asemia suojaavat esteet on yksinkertaisesti jätetty rakentamatta. Toisaalta saksalaiset miehittivät pohjoisimmat asemat vasta marraskuussa 1944, jolloin rullat ovat saattaneet olla jo lumen peitossa. Kasat kertovat osaltaan myös sotilaiden mielenmaisemasta – saksalaiset eivät selkeästi odottaneet linjan pohjoispäässä kovin suuria yhteenottoja.
Saksalaisten Kärtner Stellungiksi nimeämä Kalkkoaivin linnoituskokonaisuus on visuaalisesti erittäin upea. Kalkkoaivin läntisemmiltä rinteiltä avautuvat maisemat kohti Lätäsenoa, ja huipulta voi nähdä aina Norjaan saakka. Kalkkoaivin läntisen ja eteläisen rinteen suunnalta voi tarkkailla myös Kalkkoaivintietä, jonka saksalaiset ovat aikoinaan rakentaneet. Kalkkojärvien alue muodostaa myös poikkeuksellisen hienon luontomaiseman.
Kalkkoaivin kupeessa, järvien alueella sijaitsee myös Kalkkoaivin autiotupa, jossa mekin olemme viettäneet useamman yön kartoitusten lomassa. Tarkka kävijä bongaa tuvan vieraskirjasta myös merkintämme! Tupaa on saneerattu keväällä 2020, joten majoitusmahdollisuudet ovat entistäkin paremmat. On hyvä huomioida, ettei kämpällä toimi yhtään minkäänlainen kenttä. Saapuminen Kalkkoaiville on helppoa – Kalkkoaivintie (saksalaisittain Bergstraße) tuo suoraan tuvalle, ja jatkuu hieman huonokuntoisempana polkuna Kalkkoaivin rinnettä pitkin aina kauas pohjoiseen asti.
Mikäli olet ajatellut ajavasi tuvalle, suosittelemme ajoneuvoksi kunnollista maastoautoa, mönkijää tai maastopyörää. Henkilöautolla ei kannata edes yrittää. Paikallisilta yrittäjiltä voi ostaa myös maastokyytejä tuvalle ja takaisin.
Autiotuvan läheltä löytyy runsaasti selustan asemia aina hevos- ja muulitalleista ilmatorjuntatykkien asemiin. Lisäksi Kalkkoaivin ja Suvikeron välissä sijaitsee muun muassa komentopaikkoja sekä muita kokonaisuuksia. Syvennymme Kalkkoaivin ja Suvikeron alueen selusta-asemiin myöhemmin omassa kirjotuksessaan!
Keräsimme maastotöiden yhteidessä tunturin laelta myös aineistoa 3D-mallinnusta varten. Oheisessa mallissa erottuu yksi Kalkkoaivin käyttämättömistä piikkilanka-kasoista sekä romahtanut korsu. Aineisto on kerätty lennokilla ja se on prosessoitu fotogrammetrian avulla.
1970-luvulla Vuotisjärven seudulla vaeltaessamme näimme kivettyjä ”tykkiteitä” ja peltipurkkeja. Erään tunturin päällä näimme jopa henköauton liikkuvan, mistä arvelimme että jollain on tietoa näistä kapeista teistä. Ropin seudulla ja pohjoisempana useasti käydessämme emme näitä merkkejä nähneet.
Vuontisjärvien seudulla on tosiaan runsaasti saksalaisaktiviteettia Sturmbockin miehityksen aikana. Vuontisjärvet mainitaan usein myös suomalaisten ilmatiedustelu-raporteissa. Linnoituksen pohjoispäädyn suurimmat leirialueet ovat kuitenkin sijainneet nykyisen Kalkkoaivin autiotuvan ympäristössä.
Jos teidän 1970-luvun vaelluksiltanne on muuten säilynyt valokuvia saksalaisten rakenteista, niin niistä voi olla hyötyä myös tutkimuksen kannalta. Referenssikuvia Sturmbockin saksalaisrakenteista on säilynyt todella vähän.
Hieno asia, että historiastamme tuodaan esiin aivan uusia asioita. Tämä tieto on hyvä lisä sotahistoriaan.
Kiitokset Merja! Juuri tuolla mentaliteetilla olemme kollegani Emilin kanssa tätä lähteneet tekemään.
Patikoin Kalkkoaivin tuvan kautta Hirvasvuopioon 1992. Tuolloin vielä uskalsimme ajaa (anopin) henkilöautolla melkein Kalkkoaivin tuvalle asti. En silloin ollut tietoinen pitkälle erämaahan ulottuvasta saksalaisten linnoituksesta tai edes niin kauheasti kiinnostunut sotahistoriasta. Muistan nähneeni piikkilankakerät Kalkkoaivin rinteillä, ja silloin taisimme noteerata ne poromiesten keskeneräiseksi projektiksi. Tulevana kesänä olen menossa uudestaan alueelle vähän toisella perspektiivillä. Nyt harmittaa, että en taannoin osannut tutkailla maastoa ’sillä silmällä’; kuinka paljon paremmassa kunnossa rakennelmat olisivatkaan olleet 30 vuotta sitten, kuinka paljon enemmän tavaraa olisi ollut maastossa… Silloin ne olivat ’vain’ 47 vuotta vanhoja, nyt jo 76 vuotta vanhoja!
”Aika täällä maan päällä ylitsemme ajaa / Emme täysin katoa silloinkaan”
I do agree with
all the concepts you have presented to your post.
They are really convincing and will definitely work.
Nonetheless, the posts are too brief
for beginners. Could you please prolong them a bit
from subsequent time?
Thanks for the post.
Törmäsin juttuun kartoituksesta Reserviläinen-lehteä (2021/2) lukiessani. Hienoa toimintaa! Asuin nuoruuteni Enontekiöllä ja Sturmbock-linjalla tuli käytyä useasti. Minua alkoi kiinnostamaan tuo Eisbär-linja, onko sitä tutkittu Norjan puolella?
Kiitos paljon! Eisbär-linjaa ei ole tietääksemme kovin runsaasti vielä tutkittu Norjankaan puolella. Käsittääksemme osia siitä on kartoitettu Norjan laserkeilausaineistojen pohjalta, mutta varsinaisista kenttätutkimuksista emme ole tietoisia. Olemme löytäneet viime kuukausina uusia arkistolähteitä linjaan liittyen, joten lähikuukausina tippuu varmaankin blogia aiheesta sivustollemme.
Muutama vuosi sitten pari kaveria oli seikkaillut vanhalla maastoautolla Hirvasvuopion autiotuvalle asti – Kalkkoaviin johtava tiehän on aivan loistava tuohon vanhan huoltotiehen loppupätkään verrattuna – se on lähinnä mönkijäura ja huono sellaiseksikin. Nämä urhot olivat sitten jämähtäneet paluumatkalla kiinni liejukkoon ja mönkijän vinssillä heitä sitten avustin, matka jatkui ainakin seuraavaan liejurapakkoon…
70-luvulla tie ei ollut niin syöpynyt ja kivinen ja Kalkkoaivin tuvan pihalla saattoi seistä toistakymmentä henkilöautoa, jopa matalia amerikanrautoja ja olipa kerran iso asuntovaunukin… Tuolla seudulla on tullut liikuttua jo 45 v ajan ja paljon sakemannien jämiä nähtyä, varmaan sellaisissakin paikoissa mistä tuo teidän kartoituksenne ei tunne. Esimerkkinä Lätäsenon Kuoskatanmutkan länsiranta jossa lojuu viestipiuhakela ja peltiromua, koivuissa on jotain vaijereita. Liekkö jonkin sortin ylityspaikka ollut. Samoin Suppijoen länsipuolen tiheässä koivikossa näkyy parakkien pohjia; vankileiri todennäköisesti.
Moikka! Joo, me olemme tosiaan kulkeneet Hirvasvuopioon mönkijöillä, ja jumituimme niilläkin suohon kertaalleen. Vuosikymmenet ovat syöneet tietä aika rankasti, myös Kalkkoaiville asti.
Kaikkialle emme ole tosiaan ehtineet – olemme pitkälti liikkuneet vain Sturmbockissa, joten Käsivarrentien varrella olevat alueet ovat meille vielä joiltain osin tuntemattomia. Olisi hyvä tutustua muihinkin alueisiin, ja kuulemme mielellämme vinkkejä ja ohjeita. Missäpäin Kuoskatakanmutka tarkalleen sijaitsee? En löytänyt sitä kartoista.
Kuoskatanmukka löytyy hirvasvuopiosta noin 5 km etelään. Kartassa joki tekee tuossa selkeän mutkan.
Terve,
Kuoskatanmukka-karttasana on retkikartassa Lätäsenon itärannalla linnuntietä n 4,5 km Hirvasvuopion kämpiltä etelään.
Kuoskatakanmutka on paikka Lätäsenon joessa Hirvassuvanto eteläpuolella. Matkaa kalkkoaivitien päästä 13,5 km pohjoiseen. Tai neuhkamajärven pohj.reunasta 10 km pohjoiseen.
Suosittelen tekemään välilaskun Kemiin, lentokentän itäpuolella oli saksalaisten varikko ja lentotukikohta, jotka tietenkin räjäytettiin 1944. Rullaustiet tuhottiin räjäyttämällä 1000 kg lentopommeja siksak-muodossa teiden reunoilla. Kävin ampumassa Hietakaulan radalla n 4 km koilliseen ja solttukiväärin suupaine pöyhäytti sieltäkin esiin 7,92 Mauserin patruunakampoja, joissa ruuti oli ihan soivassa kunnossa, luotien kärjissä oli sen verran värejä, että jätin ne rauhaan. Posautin kakarana keskisormen pään kiertoradalle räjähtävää Mauserin PS-luotia rassatessani eli mustapää punaisella rinkulalla. Tuli verta ihan v**usti.
1940-luvun pikkupojat kehuivat kantaneensa metsäkranuja lentokentällä palaneeseen kivihiilikasaan, nopeimmilla säilyi kaikki raajat. Saksalaiset räjäyttivät varastonsa lähtiessään ja kranuja satoi lähimetsiin. IT-kranu oli pirullinen löytöpaukku, pohjasytytin oli herkistynyt ja kranu räjähti jo tiiviimmästä tuijotuksesta. Pikkupojat oppivat nopeasti keräämään vain hylsyllisiä kranuja. Hylsyttömät ovat varmaan vieläkin maastossa ja niitä on paljon.
Kemin kaivokselle 1980-luvulla rakennettu rautatie sivusi varikkoa ja pioneerit raivasivat uran. Ratalinjalta löytyi 8 räjähdettä, kaukaisin läheltä Veitsiluodon kanavaa yli 3 km lentokentältä. Hietakaulan kiväärinpaukut olivat varmaan samoista paukuista. Onneksi Kemi oli Luftwaffen varikko, jytkyimmät metsäpaukut olivat 37mm IT-tykeistä. Lentopommit kulutettiin lentokentän hävityksessä.