Tämä taustoittava artikkeli kertoo Saksan sotavoimien Tämä taustoittava artikkeli kertoo Saksan sotavoimien strategiasta ja puolustussuunnitelmista Lapissa ja Pohjois-Norjassa toisen maailmansodan aikana. Syksyllä 2022 julkaistu Sturmbock – Tutkimusmatka Lapin sodan linnoitteisiin sekä lokakuussa 2025 ilmestynyt tietoteos Operaatio Nordlicht – Lapin sodan arktinen loppunäytös syventyvät aiheeseen huomattavasti kattavammin.
Saksan pohjoisrintama ja operaatiot arktisella alueella
Toinen maailmansota levisi voimalla Euroopan pohjoisimpiin osiin kesällä 1940, kun Saksan asevoimat etenivät Norjan valtauksen yhteydessä myös Finnmarkin rannikolle. Vuotta myöhemmin Hitler aloitti hyökkäyksen Neuvostoliittoon, joka toi pohjoiselle sotanäyttämölle osapuoliksi myös Neuvostoliiton sekä Saksan rinnalla taistelleen Suomen.
Saksan hyökätessä Neuvostoliittoon kesällä 1941 sen keskeisenä liittolaisena Pohjois-Euroopassa toimi Suomi, joka luovutti rintamavastuun Oulujärven pohjoispuolella alueella saksalaisille. Operaatio Platinakettuna tunnettu saksalaishyökkäys Murmanskiin ja Kantalahteen ei saavuttanut toivottua menestystä, vaan rintama jähmettyi syksyyn 1941 mennessä asemasodaksi. Sodan pitkittyessä rintamavastuu Lapissa pysyi saksalaisilla, ja Pohjois-Suomessa oli lopulta enemmän saksalaisia kuin paikallisväestöä.
Arktisen asemasodan aikana alueen strateginen merkitys kasvoi, kun sen luonnonvarat ja Jäämeren hallinta nousivat yhä tärkeämmäksi Saksan näkökulmasta. Petsamon nikkelikaivokset kattoivat vuoteen 1944 mennessä jo valtaosan maan sotateollisuuden tarpeesta. Tuolloin Euroopaan pohjoisimmalla sotanäyttämöllä oli toimi jo noin 300 000 saksalaissotilasta, joiden voimin Saksa aikoi pitää pohjoisrintaman hallussaan kaikissa tilanteissa.
Aseveljeys alkoi kuitenkin rakoilla vuoden 1943 mittaan, kun suomalaiset totesivat Saksan sotaonnen kääntyneen lopullisesti. Tieto Suomen rauhantunnusteluista liittoutuneiden suuntaan kiiri nopeasti saksalaisten korviin, minkä seurauksena Adolf Hitler käski syyskuun lopulla 1943 Rovaniemellä esikuntaansa pitävää 20. vuoristoarmeijaa aloittamaan valmistautumisen tilanteeseen, jossa Suomi irtautuisi sodasta ja joutuisi neuvostojoukkojen hallintaan.
Hitler määräsi Johtajan ohje 50:ssä, että vuoristoarmeijan joukkojen tuli vetäytyä Lapin halki uusiin puolustusasemiin Kaaresuvannon ja Ivalon seuduilla. Armeijan tulisi pitää Petsamon nikkelikaivokset hallussaan, joten sitä suojaavaa ns. Jäämeren rintamaa puolustavien joukkojen tuli pysyä paikallaan. Merellistä selustaa ja huoltoreittejä suojaisivat Finnmarkin mittavat rannikkopuolustusjoukot. Suunnittelutyö alkoi vuoristoarmeijassa hitaasti, mutta kevääseen 1944 mennessä tiedusteluosastot liikkuivat uusien puolustuslinjojen alueella ja logistiset valmistelut olivat käynnissä. Vetäytymisoperaatio sai huhtikuussa 1944 nimekseen Birke.
20. vuoristoarmeijan johto suhtautui alusta asti skeptisesti operaatio Birken onnistumismahdollisuuksiin. Lapin harva tieverkko, suuret etäisyydet sekä armoton ilmasto tekivät vetäytymisestä uusiin puolustusasemiin vaikeaa, etenkin talviaikaan ja vihollispaineen alla. Myös huolto aiheutti päänvaivaa, sillä huoltoyhteydet Pohjanlahden kautta Saksaan katkeaisivat, jolloin vuoristoarmeijan joukot olisivat yksinomaan Norjan kautta kulkevien haavoittuvien huoltoreittien varassa. Armeijan eri puolille Lappia sijoitetut massiiviset huoltovarastot olisi siis kuljetettava mukana, mikä hidastaisi vetäytymistä merkittävästi.
Lapin saksalaisjoukkojen komentaja kenraalieversti Eduard Dietl olisi halunnut mielummin jättää Lapin kokonaisuudessaan ja siirtää armeijansa taistelemaan Saksan kannalta tärkeämmillä rintamilla. Saksan asevoimia johtava Oberkommando der Wehrmacht (OKW) kuitenkaan ei suostunut Dietlin ehdotuksiin, sillä Suomen ja Norjan pohjoisosien strategista merkitystä pidettiin panostusten arvoisena.
Kesällä 1944 Birken valmistelut pääsivät täyteen vauhtiin, kun linnoitusosastot aloittivat työnsä uusien puolustuslinjojen parissa. Heinäkuun alussa 1944 Ivaloa suojaavan, Schutzwall-nimellä tunnetun linnoituksen rakentaminen alkoi Sodankylän Tankavaaraan ympäristössä. Kuukautta myöhemmin linnoitustyöt käynnistyivät myös Sturmbock-puolustuslinjan alueella Enontekiöllä, Lätäseno-joen länsipuolisella tunturiylängöllä. Samanaikaisesti Muoniosta Käsivarren halki Norjan Skibotniin kulkeva maantie paranneltiin suurille sotilasosastoille soveltuvaksi.
Wehrmachtin pioneereista, sotavangeista ja Saksan työorganisaatio Todtin työläisistä koostuvat rakentajaosastot uurastivat Lapin linnoitustyömailla pitkälle syksyyn 1944. Samanaikaisesti Suomen ja Saksan liittolaisuus kariutui syyskuun alussa 1944, kun Suomi solmi aselevon Neuvostoliiton kanssa. Saksalaiset käynnistivät välittömästi operaatio Birken. Johtajan ohjeesta 50 oli kulunut vajaa vuosi, kun saksalaisosastot aloittivat marssinsa kohti uusia, vielä rakenteilla puolustuslinjojaan Enontekiöllä ja Sodankylässä.
Saksan strateginen tilanne oli kuitenkin ehtinyt syksyyn 1944 mennessä heikentyä merkittävästi. Kriittisten huolto-ongelmien sekä dramaattisten taisteluiden seurauksena pohjoisrintaman saksalaisjoukot joutuivat muuttamaan vetäytymissuunnitelmiaan jo ennen kuin joukot saavuttivat pysyväksi tarkoitetut puolustusasemansa. Birke tulisi olemaan vain välivaihe, kun 20. vuoristoarmeija käynnisti ennennäkemättömän vetäytymisoperaation arktisen talven kynnyksellä.
Artikkelin seuraavassa osassa pureudutaan operaatio Nordlichtin alkuvaiheisiin ja sen osana rakennettuihin Saksan viimeisiin linnoituslinjoihin pohjoisrintamalla.
Artikkelin ensimmäinen kuva: Saksalaisjoukkoja vetäytymässä Lapista syksyllä 1944. Lähde: Runge/Finnmark Fylkesbibliotek