Heinäkuun viimeisenä päivänä 2019 hikipisarat kiilsivät ohimoillamme. Maastotyöt kesän kenties helteisimpänä päivänä ottivat voimille, sillä niin nesteytyksen kuin suolatasapainon ylläpito 30-asteisessa tunturikoivikossa oli haastavaa. Toisaalta kova helle karkotti myös räkän sangen kiitettävästi – hyttysetkään eivät halunneet liikkua näin kuumalla. Vuoskuvaaran ympäristö tarjosi poikkeuksellisen kiinnostavan kartoitusympäristön tiimillemme.
Kalkkoaivintien alussa, Vuoskuvaaran kupeessa sijaitsee tiivis saksalaisten leiri- ja huoltoalue. Tämä kokonaisuus toimi 7. Vuoristodivisioonan komentopaikkana Sturmbockin miehityksen ajan. Alueella on runsaasti jäänteitä aktiivisesta sotilaselämästä. Rikkinäiset lasipullot, metallitölkit, viestintävälineiden patteristot ja muut satunnaiset jäänteet ovat edelleen hyvin nähtävissä.
Alueelta voi löytää useita erilaisia linnoitteita, kuten parakkeja, telttapaikkoja, talleja ja muita. Pienikokoisille ajoneuvoille rakennettuja suojaluiskia ja erinäisiä pieniä kaivantoja on alueella poikkeuksellisen runsaasti.
Toinen poikkeuksellinen piirre Vuoskuvaaran leirialueella ovat suurikokoiset rakennusten pohjat, joista löytyy keraamisten tulisijojen jäännöksiä. Näitä on todennäköisesti käytetty hevostalleina, sillä etenkin vuoristodivisioonilla oli huomattava määrä hevosia moottoroitujen ajoneuvojen sijaan.
Hieman yllättäen divisioonan komentopaikan ympäristöstä ei löydy minkäänlaisia lähipuolustusasemia. Vuoskuvaarasta Sturmbockin etulinjaan on linnuntietä yli kymmenen kilometriä matkaa, joten saksalaiset eivät ilmeisesti nähdeet taisteluun soveltuvien asemien rakentamista tarpeelliseksi. Sirpalesuojakaivantoja löysimme jonkin verran, mutta merkkejä suomalaisten pommituksista emme kohdanneet.
Komentopaikan vieressä on nykyään parkkipaikkana toimiva hiekkakenttä, jossa sijaitsi toisen maailmansodan aikana pieni lentokenttä. Noin sata metriä pitkä ja leveä neliskanttinen kenttä oli riittävä saksalaisten Fieseler Fi 156 Storch-yhteyskoneille. Suuremmille koneille kuten hävittäjille tai pommikoneille kenttä ei olisi soveltunut.
Lentokentän vieressä on myös huoltoalue, johon on rakennettu ympäri ajettava ojitettu tieura. Uran varrella on harvakseltaan suuria parakinpohjia. Mielenkiintoisena yksityiskohtana alueelta löytyy myös syvään poratun kaivon jäänteet. Huoltoalue on kuitenkin tiheän tunturikoivikon peitossa, joten sen hahmottaminen maastossa on nykyään hankalaa.
Divisioonan komentopaikalla sijaitsivat korkeimpien upseerien sekä keskeisimpien huolto-osien majoituspaikat. Arkistolähteiden mukaan Vuoskuvaaraan oli sijoitettu divisioonan komentoportaan lisäksi myös tykistö- ja viestikomentajien esikunnat. Komentopaikalla oli tämän johdosta runsaasti viestitoimintaa ja ajoneuvoja.
Divisioonan komentopaikalta alkaa myös Kalkkoaivintie, jota saksalaiset nimittivät aikoinaan komeasti Bergstraßeksi, vuoritieksi. Maastoautolla ajettavaa tietä pitkin pääsee aina Sturmbock-linjan pohjoisosiin, Kalkkoaivi-tunturille asti. Siitä eteenpäin tie jatkuu maastourana Eisbär-linjalle Norjan rajan tuntumaan.
Vierailijalle: Divisioonan komentopaikka on mielenkiintoinen ja tiiviisti rakennettu kohde, johon pääsee helposti Kilpisjärven tieltä. Parkkipaikkana toimivalle entiselle lentokentälle pääsee helposti henkilöautolla, ja kentällä on aina varmasti tilaa autoille.
Komentopaikalle ei kuitenkaan kannata lähteä liian heppoisin kengin, sillä sammaleen alla voi olla teräviä roskia, kuten rautanauloja tai lasinsiruja. Mikäli menet vierailemaan komentopaikalle, älä vie sieltä mitään mukanasi – tavaroiden vieminen vaikeuttaa merkittävästi alueen arkeologista jatkotutkimusta, ja sodan jäljet ovat maastossa kiinnostavimmillaan.
Komentopaikalta alkava Kalkkoaivintie on yleinen tie aina Kalkkoaivin autiotuvalle saakka, jonka jälkeen tiellä ajaminen on luvanvaraista toimintaa. Vaikka tietä saakin vapaasti kulkea, ei hiekkakenttää edemmäs kannata tavallisella henkilöautolla mennä – Kalkkoaivintie on paikoin erittäin huonossa kunnossa. Mikäli haluaa ajaa esimerkiksi Kalkkoaiville tai tien varrella oleville Saitsijärville, kannattaa se ehdottomasti tehdä oikealla kunnollisella maasturilla tai paikallisilta yrittäjiltä saatavilla maastokyydeillä.
Taattua laatua taas ja hienoa uutta informaatiota. Näitä on ilo lukea. Saattoi pilotit olla jännän äärellä tuollaista kenttää käyttäessä. Etenkin talvisin.
Kiitos paljon! Kyllä, voin kuvitella että pilotin piti epäilemättä osata hommansa tuolle kentälle laskeuduttaessa.
Kiitos infosta, hienot www-sivut!
Kiitokset! Mukavaa jos artikkeleista löytyy uutta tietoa.