Hirvasvuopio – Tykistöä ja hevostalleja Lätäsenon varrella

Askel tuntui heti aamusta raskaammalta, vaikka mieli olikin kirkas. Edeltävän vuorokauden aikana olimme kävelleet koko tutkimuksemme pisimmän maastoreissun, noin 40 kilometrin mittaisen lenkin Suomen ja Norjan rajaseudulla. Eisbär-linjan etäisimmät kohteet olivat nyt kartalla, ja seuraavana oli vuorossa Hirvasvuopio.

Takana oli jo lähes viikon verran raskaita maastopäiviä. Vaikka tiettyä taisteluväsymystä olikin havaittavissa, suuntasimme silti suurella mielenkiinnolla kohti uutta tehtävää.

Eisbär-linjan länsiosasta löytyy merkittävä vesistöeste, Lätäseno-joki. Hirvasvuopion alueella saksalaislinnoitteita löytyy molemmin puolin noin 50 metriä leveää vuolasta virtaa. Varsinaista siltaa joen yli ei ole rakennettu, vaan saksalaiset käyttivät joen ylittämiseen lossia.

Hirvasvuopion läntisen puolen harjanteen poteroista on suora näkymä Lätäsenolle.

Joen länsipuolinen asema paljastui maastokartoituksessa pienehköksi leirialueeksi. Harjun suojaisilta rinteiltä löytyi tusinan verran majoitteita, joista muutama on kaivettu korsusyvyyteen. Esinelöydöt Lätäsenon länsipuolisessa leirikokonaisuudessa rajoittuvat elämisen jälkiin, lähinnä tölkkeihin ja pulloihin. Majoitusalueen suojana on jonkin verran poteroita, kaivantoja sekä konekivääriasemia lännen ja koillisen suuntaan. Alueen puolustus on kuitenkin selkeästi nojautunut eteläisempään Siegenin tukikohtaan.

Leirin länsipuolisen osuuden tutkimisen jälkeen vuorossa oli vesistönylitys. Lätäseno ei ole Hirvasvuopion seudulla mitenkään kahlattavissa jalkaisin tai mönkijällä. Rajamies Timo Tyrväiseltä lainaamamme venäläinen kumivene osoittautui kelpo välineeksi joen ylittämiseen. Stressitaso kuitenkin väistämättä nousi, kun kaksi tutkijaa runsaan tutkimusvälineistön kanssa lastautui pieneen paattiin. Varmuuden varalta pakkasimme kamerat, kännykät ja muut tärkeät elektroniset laitteet vedenpitäviin säkkeihin. Ylitys kuitenkin sujui ilman suurempia haavereita.

Emil Kastehelmi valmistautuu vesistönylitykseen Hirvasvuopiossa. Pakkasimme tärkeimmän elektroniikan vedenpitäviin kasseihin siltä varalta, että venäläinen kumivene pettäisi meidät.
Monista Hirvasvuopion taisteluasemista on nykypäivänä hieman haastavaa hahmottaa alkuperäistä ampuma-alaa.

Lätäsenon itäpuolinen leirikokonaisuus on huomattavasti länsipuolista suurempi. Alueen pohjois- ja keskiosista löytyy kymmenittäin rakennuksia, korsuja ja telttapaikkoja. Leirialuetta ympäröi poteroiden ja ampuma-asemien ketju myös pohjoisen suunnasta. Joen itäpuoliset asemat sijaitsevat paikoin tiheän rantapajukon uumenissa, joten niiden kartoittaminen oli varsin työläs tehtävä. Esinelöydöt myös Hirvasvuopion asemissa olivat varsin vähäisiä, lukuunottamatta muutamia kamiinoja ja ruokatölkkejä. 

Kartta Hirvasvuopion asemista molemmin puolin Lätäsenoa. Asiakirjalähteiden mukaan joen ylittämiseen on käytetty lossia.

Hirvasvuopion tukikohdan eteläosista löytyy myös raskaampien aseiden asemia. Löysimme kukkulan lakiosista kaksi tykkiasemaa, joista toisessa löytyi yksi lyhyt 75 mm messinkihylsy. Eteläiseltä harjanteelta löytyi myös useita sivustoja suojaavia konekivääriasemia sekä taisteluhaudan pätkiä.

Hip hei vaan, kun pääsee tulkitsemaan näin selkeästi näkyviä ja hyvin säilyneitä linnoitteita.

Saksalaiset käyttivät lyhyttä (75×89 mm) hylsyä kevyissä jalkaväkikanuunoissa, joita vuoristojääkäripataljoonilla oli tulitukiaseina. Hirvasvuopio on toiminut siis leirialueen lisäksi myös pienimuotoisena tykistötukikohtana, josta käsin on voitu tukea myös naapuritukikohtien taistelua. Taistelutoiminnasta kertoivat myös alueelta löytyneet suomalaisten lentopommien osat.

Messinkihylsy ei ruostu, vaan patinoituu kauniisti.

Historia: Saksalaisten ryhmityskartoissa Hirvasvuopion tukikohta tunnettiin nimellä Tragtiersruh. Kyseinen nimitys tarkoittaa kuormaeläinten lepopaikkaa. Joen molemmin puolin löytämämme suurikokoiset rakennukset ovatkin suurella todennäköisyydellä hevos- ja muulitalleja. Sijainti lepopaikalle on luontainen, sillä marssietäisyyttä Kalkkoaivin leirialueeseen Sturmbock-linjan pohjoispäädyssä kertyy lähes 20 kilometriä.

Käytännössä kaikki asemat Hirvasvuopiossa olivat enemmän tai vähemmän metsittyneitä. Tämä oli osastoa ”vähemmän puskittunut”. Arviomme mukaan tämä on yksi monista vetoeläinten talleista.

Saksalaiskartoissa varsinainen Tragtiersruhin tukikohta on merkitty kokonaisuudessaan Lätäsenon itäpuolelle. Mielenkiintoisesti pataljoonan komentopaikka on kuitenkin piirretty joen toiselle puolelle leirin läntisen osan tuntumaan. Onkin hyvin mahdollista, että joukon komento-osat on päätetty sijoittaa sinne johtamaan eteläisen Siegen-tukikohdan taistelua. Asemia halkova joki on epäilemättä pakottanut kompromisseihin johtamispaikkojen osalta. Eisbär-linjaa miehittäneeltä 139. Vuoristojääkäriprikaatin radiokalusto oli saksalaisdokumenttien mukaan varsin puutteellista, mikä lienee vaikeuttanut tilannetta entisestään.

Maisemakuva Hirvasvuopiosta etelän suunnasta. Saksalaisen rakentama tieura mutkittelee joen länsipuolen harjujen suojissa. Lossipaikka sijaitsee länsirannalla erottuvan rusehtavan niityn kohdalla.

Hirvasvuopion lossista löytyy myös mainintoja Suomen ilmavoimien sotapäiväkirjoista. Dokumenttien mukaan Lätäsenon ylityspaikkaa pommitettiin loppuvuodesta 1944 muutamaan otteeseen, minkä todensimme myös maastosta löytyneiden pomminosien avulla. Suomen ilmavoimat raportoivat myös säännöllisesti ylityspaikalta Kautokeinoa kohti kulkevan tieuran kunnosta ja liikennemääristä. Hirvasvuopion leiriä tiedusteltiin suomalaisdokumenttien mukaan myös ainakin kerran Ryhmä Puroman hiihtopartioiden toimesta.

Pommituksista kertoivat muutamat löytämämme pommien pyrstöjen osat.

Vierailijalle: Hirvasvuopio ei tarjoa vierailijalle välttämättä mahdottoman suuria elämyksiä joen kummallakaan puolella. Asemat ovat länsipuolella pienimuotoisia, ja itäpuolen pusikoituneisiin asemiin pääsy vaatii veneen. Asemien rakenteet ovat vuosien varressa kadonneet hyvin pitkälti luontoon. Hirvasvuopiota oli erittäin kiinnostavaa kartoittaa, mutta tutkimuksen ulkopuolella emme koe välitöntä pakkoa palata näihin tukikohtiin. Tätä kohdetta voi suositella hardcore-tason sotahistorian harrastajille, jotka haluavat ihmetellä asemia, joissa ei moni ole sodan jälkeen käynyt.

4 vastausta artikkeliin “Hirvasvuopio – Tykistöä ja hevostalleja Lätäsenon varrella

    • Aleksi Artikkelin kirjoittajaVastaus

      Kiitokset! Alueella työskennelleiden rajamiesten mukaan lossipaikan kohdalla joen pohjassa erottuu vielä tynnyreitä tai muita siihen liittyviä rakenteita. Joenpohjan dokumentointi ei meiltä kuitenkaan onnistunut kesällä 2019, sillä Lätäsenon vesi oli verrattain korkealla aluetta kartoittaessamme. Ylitimme joen myös sen verran pienellä venäläisellä kumiveneellä tutkimusvälineistön kanssa, että kaikki huomio kiinnittyi ylityksen aikana nopeaan soutamiseen.

      Lossipaikan pääpiirteinen sijainti on kuitenkin selvä, sillä tieura ylittää Lätäsenon Tragtiersruhin itäisen tukikohdan tuntumassa.

  1. Harri Korhonen Vastaus

    Hei,

    Meneekö se Eisbär linja Kautokeinoon? ja onko se miten pitkä, vai vain pieni sivusta-asema.

    • Aleksi Artikkelin kirjoittajaVastaus

      Eisbär -linja levittäytyy Kautokeinon ja Hirvasvuopion väliselle alueelle. Linjan pituus on siis jo linnuntienä 40 kilometria, eli se on jopa pitempi kuin eteläisempi Sturmbock-asema. Toisaalta Eisbärin miehittämiseen käytettiin vain noin 5 000 miehen vahvuista Prikaatia, kun taas Sturmbockia puolusti 14 000 miehen vahvuinen divisioona.

      Eisbär levittäytyy siis maantieteellisesti laajalle alueelle, mutta linnoittaminen siellä on huomattavasti Sturmbockia kevyempää. Eisbärin tukikohdat rakennettiin niitä miehittäneiden joukkojen toimesta ja siellä valmistauduttiin varsin liikkuvaan sodankäyntiin tukikohtien välimaastossa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.