Sturmbock oli jo valmistuessaan hieman vanhanaikainen puolustuslinja. Puolustus oli järjestetty monin paikoin vain yhdellä tasalla, eikä kunnollisia vara-asemia syvyydessä ollut. Saksalaisten Edelweiß Stellung-puolustuslohkoon kuuluva Jorboaivi ja sen etumaastossa sijaitseva Jorbavarri muodostavat kuitenkin Sturmbockille harvinaisen syvennetyn puolustuksen kokonaisuuden.
Saksalaisten taisteluajatus alueella on ilmeisesti ollut se, että Lätäsenon suunnasta lähestyvä vihollinen kolahtaa Jorbavarrin harjanteella ensimmäisiin puolustusasemiin. Tämä ns. taisteluetuasema (saks. Gefechtsvorpost) koostui konekivääriasemien ja korsujen muodostamasta pesäkkeistä. Jorbavarrista käsin karkotettaisiin vihollisen tiedustelupartiot ja torjuttaisiin heikommat unnusteluhyökkäykset. Viholliseen oltiin varauduttu etuasemissa myös miinoitteilla – tämän kertovat alueelta löytyneet tyhjät miinalaatikot.
Jorbavarri on toisaalta metsäinen harjanne hieman erillään muusta linjasta (tai vittumainen ryteikkö kaukana kaikesta, riippuen vähän siitä, mihin kellonaikaan aiheesta kysytään). Saksalaiset eivät näin ollen jättäneet alueen puolustusta pelkästään sen varaan.
Etuasemien länsipuoliselle Jorboaiville onkin kaivettu yhtenäinen tunturin rinnettä kiertävä taisteluhauta, josta on erinomainen ampuma-ala etumaastoon. Tunturin eturinteellä on taisteluhaudan lisäksi erillisiä raskaiden konekiväärien asemia, ja sen takarinteelle on rakennettu useita kranaatinheitinasemia. Saksalaisten näkökulmasta Jorboaivin vahvat linnoitteet muodostavat ns. päävastarinta-aseman (saks. Hauptkampflinie), johon peräännyttäisiin päättäväisempien vihollishyökkäyksien edessä. Pääasemista käsin saksalaiset valmistautuivat torjumaan myös voimakkaammat hyökkäykset.
Alueen panssarintorjunta on myös sijoitettu Jorboaivin rinteille, eikä etuvartioasemiin Jorbavarrissa. Panssarintorjunta-aseman tunnistaa kivistä rakennetusta pyöreästä tykin tuliasemasta, jonka läheisyydessä on erinäisiä ammus- ja suojapoteroita sekä korsu. Tykkiasemia löytyy tunturin molemmilta rinteiltä, ja niistä on avautunut lähes esteetön ampuma-ala Jorboaivin etumaastoon.
Jorboaivilla on sijainnut ryhmityskarttojen perusteella myös useita tähystys- ja tulenjohtoasemia. Tunturin laen asemista aukeaakin esteetön näkymä niin sivustoilla sijaitseviin puolustuslohkoihin kuin kauas Lätäsenon toiselle puolelle.
Tutkimuksemme liittyen Jorboaivilla on koettu eri tavoin ikimuistoisia hetkiä. Jorboaiville on noustu hyvässä hapessa ja hienossa säässä. Toisaalta toisena hetkenä olen kiskonut Jorboaivin alarinteellä urheilujuomajauhetta kolmelta aamuyöllä suoraan kuivana pussista, koska energia on yksinkertaisesti meinannut loppua 25 haastavan maastokilometrin jälkeen.
Vierailijalle: Ruossakerolle vievä tie haarautuu Vuomavaaran jälkeen useaan pienempään mönkijäuraan, jotka vievät paljakan halki Jorboaivin suuntaan. Näitä polkuja kulkemalla päätyy suunnasta tai toisesta lopulta Jorboaiville. Jorboaivi myös näkyy kauas eikä tunturin profiilista ei voi erehtyä. Jorboaivin rinteet ovat melko varvikkoista paljakkaa. Etelärinteellä sijaitsee komea panssarintorjuntatykin asema, jota kannattaa käydä vilkaisemassa.
Jorbavarriin pääsee myös polkua pitkin, mutta se on tiheän tunturikoivikon johdosta kohteena hieman vähemmän eeppinen. Kaikki Jorbavarrin korsut ovat veden vallassa tai kasvaneet umpeen. Taisteluasemat eivät ole myöskään mitenkään suhteettoman näyttäviä, etenkään verrattuna Jorboaivin pitkiin juoksuhautoihin.
Aidoimman Jorbavarri-kokemuksen saat, kun menet hämärässä ja väsyneenä rämpimään kylmään aamukasteiseen pusikkoon, vain päästäksesi kompuroimaan vettyneiden korsujen reunoille GPS-paikantimen kanssa. Kokemuksesta voin todeta, että niissä tilanteissa ihminen pääsee usein perimmäisten elämänfilosofisten kysymysten äärelle.
Ihmetyttää nuo PST-asemat, koska Jorboaivin alue näyttää kartan perusteella olevan tunturia ja suota. Ei siis panssarimaastoa millään tavalla. Ei tuolla ole voinut eikä voi panssareita käyttää, joten miksi PST-asemia?
KRH-asemat ymmärrän kyllä ja heittimet ovatkin tuollaisessa maastossa hyvin tehokkaita.
Samaa olemme kollegani kanssa ihmetelleet Jorboaivin maastoissa, sillä etäisyyttä Kilpisjärven tielle kertyy lähes 20 kilometria! Saksalaisessa linnoitussuunnitelma-kartassa Jorboaivin tykkiasemat on kuitenkin kiistatta merkitty panssarintorjuntaan tarkoitetuiksi, ja ne ovat saman standardimallin mukaisia kuin etelämmässä. Mikään ei tietenkään ole estänyt kyseisten tykkien käyttämistä sirpalekranaattisen ampumiseen jalkaväkeä vastaan. Samaisessa saksalaisten suunnitelmakartassa kyseisiä asemia suunniteltu jopa Kalkkoaiville asti, mutta realismi sentään iski – Saitsikurusta pohjoiseen päin PST-asemat ovat maastotutkimustemme perusteella jääneet rakentamatta.
Jänkäinen maasto on sinällään talviolosuhteissa aivan kelvollista hyökkäysmaastoa panssareille, jos lunta ei ole liikaa. Fanaattiseen PST-asemien rakentamiseen lienevät vaikuttaneet myös saksalaisten kokemukset muualla itärintamalla. Venäläiset rakensivat esim. Uhtuan rintamalla kymmeniä kilometrejä tieuraa keskelle erämaata, vain pystyäkseen suorittamaan yllätyksellisiä panssarihyökkäyksiä saksalaisten selustaan. Hyökkäysurien rakentaminen Lätäsenon jokilaakson yli olisi kuitenkin ollut puna-armeijankin pioneereille varsinainen työmaa.
Tulemme lähitulevaisuudessa kirjoittamaan myös perusteellisempaa katsausta Sturmbock-aseman panssarintorjuntaan, joissa pohdimme näitä seikkoja kattavammin! Olen sattumoisin itse varusmieskoulutukseltani PST-vänrikki joten aihe on erityisen lähellä sydäntäni!