Vuomavaaran selusta-alue on suuri, mahtava ja kiinnostava. Leirialue levittäytyy Vuomavaaran laen ja eteläisen Ruossakeron välisen laakson rinteille. Majoitusalueen läpi kulkee saksalaisten Jägerwegiksi kutsuma huoltotie, joka kiertää laakson soistuneen pohjan ja jatkuu pohjoiseen kohti Aathasuolamaa. Vuomavaaran leirit sijaitsevat pitkälti metsäisessä maastossa, mutta kokonaisuus nousee pohjoisessa paljakan reunalle.
Vuomavaaran alueen majoitteet koostuvat niin korsuista, parakkien pohjista kuin telttapaikoista. Leiri jakautuu neljään tiiviiseen alakokonaisuuteen, joiden välillä rakennuksia on harvemmassa. Jäänteitä saksalaisten elämästä on runsaasti – rakennusmateriaaleja, ruokatölkkejä, pullojen sirpaleita, ämpäreitä, metalliromua ja paljon muuta löytyy sieltä täältä. Useista paikoista Vuomavaaran rinteiltä löytyi myös komentopaikkoihin viittaavaa materiaalia, kuten keraamisten tulisijojen ja anodiparistojen jäänteitä.
Alueen vaikeimmin tunnistettavat kohteet sijaitsevat leirin itäosissa, Ruossakeron puuttomalla rinteellä. Sieltä löysimme maastotöissä syviä mutta epäsäännöllisiä kaivantoja, jotka muistuttavat ampuma-asemia mutta eivät omaa kunnollista tähystysalaa. Epäilyksemme mukaan nämä vaikeaselkoiset asemat saattavat liittyä tykistön valo- ja äänimittaustoimintaan. Täyttä varmuutta kaivantojen käyttötarkoituksesta tullaan tuskin saamaan ilman tarkempaa arkistomateriaalia.
”Rakas ystäväni ja kollegani Aleksi, ei mitään helvetin käsitystä.”
Vuomavaaran leirialue rajautuu idässä ja koillisessa yhtenäiseen, pitkään juoksuhautaan joka on toiminut syvennettynä varataisteluasemana. Juoksuhautassa on harvakseltaan konekivääriasemia, mutta etulinjalle tyypilliset korsut puuttuvat. Vastaavia syvennettyjä taisteluasemia Sturmbockissa on melko harvakseltaan.
Historia: Arkistolähteiden mukaan Vuomavaaran alueella on sijainnut rykmentin komentopaikka sekä todennäköisesti tykistöpatteriston komentopaikka, tai vähintään patteriston johto-osia. Tämän lisäksi alueella on ollut yksi vuoristojääkäripataljoona reservissä, mikä osaltaan selittää majoitteiden valtavan määrän. Perusidea on sama kuin suurella Korkeamaan leiri- ja huoltoalueella; sekä komentopaikat että operatiivinen reservi on sijoitettu samalle alueelle.
Leirialuetta suojaavat puolustusasemat on todennäköisesti kaivettu vasta sen jälkeen, kun 7. Vuoristodivisioona miehitti asemat lokakuun lopussa 1944, sillä juoksuhautoja ei näy rakentajaosastojen tuottamissa kartoissa.
Ylimääräisten puolustusasemien rakentaminen Vuomavaaran suojaksi on ollut kieltämättä järkevää. Leirin itäpuolella levittäytyvän Palkkiskurun (saks. Argengrund) etulinjan asemat olivat soisen maaston johdosta verrattain heikkoja. Talviolosuhteissa rintaman murtuessa kuru olisi toiminut luontaisena hyökkäyreittinä suoraan saksalaisten komentopaikoille, eli puolustuksen hermokeskukseen. Toisen puolustustasan rakentaminen Vuomavaaran rinteille lieneekin ollut saksalaisen rykmentinkomentajan näkökulmasta halpa henkivakuutus läpimurron varalle.
Vierailijalle: Vuomavaaran alueella asemat ovat pitkälti erilaisia tunturikoivikossa sijaitsevia rakennusten pohjia. Tämä voi kuulostaa ensialkuun vähemmän eeppiseltä, mutta kuten kuvista näkee, Vuomavaaran alueella on runsaasti historiaa koettavana. Alueen molemmin puolin löytyy paljon kiinnostavia ja hyvin säilyneitä kohteita. Vuomavaarasta pääsee moneen suuntaan, muun muassa Ruossakerolle, Jorboaiville sekä Stoarpmavarriin, jotka ovat kaikki käymisen arvoisia paikkoja.
Vierailijan kannattaa huomioida, että Vuomavaaran leirialuetta halkova pieni joki on sen verran syvä, ettei siitä pääse yli kuivin jaloin. Kumisaappaiden sijaan paljain jaloin ylittäminen voi tuoda mukavaa virkistystä vaellukseen. Joen vesi on hiljakseen virtaavaa ja kirkasta, joten siitä voi täydentää myös juomapullot.
Terve!! Kiitokset upeasta aineistosta! Kysymys korsuihin ym. rakenteisiin liittyen. Olen ymmärtänyt että suomalaiset alueen haltuun saatuaan räjäyttivät suurimman osan korsuista juuri miinoitusten takia. Onko merkkejä että asia olisi näin vai ovatko rakenteet romahtaneet vanhuuttaan?
Tervehdys! Tietosi pitää paikkansa. Suomalaisille raivaajille turvallisin lähestymistapa oli räjäyttää korsut kasapanoksella miinojen purkamisen sijaan. Linnoitteet sijaitsevat myös erämaa-alueella, joten ansojen riskialttiille purkamiselle ei ollut sinällään tarvetta. Arkistolähteitä raivaustoiminnasta Sturmbockila emme tosin ole vielä kohdanneet, joten tämän osalta mennään perimätiedon varassa.
Nykyään maastossa todennettavat merkit korsujen räjäyttämisistä ovat harvinaisia. Puurakenteisten korsujen katot pääosin romahtaneet jo vuosikymmeniä sitten, ja saksalaiset ovat voineet räjäyttää osan niistä myös itse perääntyessään. Jäljellä olevista kuopista on kuitenkaan vaikeaa tulkita räjähdysten merkkejä.
Kuitenkin muutamista Sturmbockilla harvinaisista pystyssä olevista teräskaarikorsuista olemme löytäneet pullistumia, jotka viittaavat niiden sisällä tapahtuneisiin räjähdyksiin.
Kiitos vastauksesta! Harmi ettei ole löytynyt dokumentaatiota. Olisi mielenkiintoista tietää missä kunnossa alue on ollut mitä sinne on jäänyt ja mitä sieltä on vaikkapa seuraavana kesänä löydetty. Asuin poikasena Kolarissa ja siellä oli ammuslaatikoita pitkin kankaita vielä 70-luvun lopussa. Neuvona oli vain ettei niitä sitten mennä nykimään 🙂 Tarinoita liikkui paljon mm. Palojoensuulta että miten siellä oli seudut täynnä kaikenlaista sälää. Sturmbockista ei niinkään. Itse törmäsin Sturmbockiin aivan vahingossa Norjaan mennessä 90-luvun alussa. Lapin aikojen perua on sittemmin säilynyt kiinnostus Lapin sotaan. Joka vuosi tulee jotain uutta!