Sturmbockia tiedustelemassa – alppijääkärien tunturivaellus (Osa 1/3)

Artikkelin on kirjoittanut everstiluutnantti (evp) Olli Dahl, joka on tutkinut Sturmbock-linjaa jo 1980-luvulta lähtien. Dahlin sotatieteellisestä asiantuntemuksesta sekä maastotuntemuksesta on ollut suurta hyötyä kartoitusprojektin toteutuksessa. Artikkeli on julkaistu alkuperäisessä muodossaan Parole-lehdessä syyskuussa 2020.

Taustaa – Operaatio Birke

Suomalaisten rauhantunnustelut keväällä 1943 herättivät syvää huolestumista ja epäluuloa saksalaisen aseveljen keskuudessa. Suomen rintamalla sekä suomalaiset että saksalaiset olivat lisäksi huolissaan Suomenlahden eteläpuolen tilanteen mahdollisesta epäedullisesta kehityksestä. Saksalaisten osalta pelkona oli erityisesti pohjoisessa taistelevan 20. Vuoristoarmeijan joutuminen eristyksiin Itämeren kautta kulkevan huoltoreitin katketessa ja Suomen mahdollisesti joutuessa venäläisten haltuun. Tällöin muodostuisi helposti yli 200 000 miehen ”Pohjolan Stalingrad” liittoutuneiden hallitessa Pohjanmerta ja Norjan rannikkoa kulkevia huoltoyhteyksiä.

Pohjoista sotanäyttämöä johtava OKW (Oberkommando der Wehrmacht) tiedustelikin syyskuussa 1943 20. Vuoristoarmeijaa komentavalta kenraalieversti Eduard Dietliltä mielipidettä vaihtoehdosta, jossa vuoristoarmeija vedettäisiin Pohjois-Norjaan. Kyselyn tavoitteena oli hankkia perusteita Hitlerin päätöksenteolle, ja se aiheutti kuumeisen toimintavaiheen vuoristoarmeijan esikunnassa. Hyvän sotilasjohtajan tavoin Dietl muun muassa tarkasti itse syyskuussa 1943 molempien Suomen alueen vetäytymissuuntien, sekä Ivalon-Karigasniemen, että Muonion-Skibotnin tiestön kunnon ja olosuhteet.

Vuoristoarmeijan syyskuun lopussa 1943 antamassa vastauksessa OKW:lle todettiinkin: ”Tiestö surkea, etäisyydet suunnattomat, alue asuinkelvotonta tundraa – huoltovaikeuksien takia lähes mahdoton tehtävä”. Hankalimman pullonkaulan muodosti Muonion-Skibotnin tieosuus, joka normaalisti oli käytössä vain osan vuotta, suljettuna koko talvikauden, ja vuoristoarmeijan esikuntapäällikön Hermann Hölterin mielestä ”vastasi kunnoltaan lähinnä kärrypolkua”.

Arviot tien huonosta kunnosta eivät kuitenkaan estäneet suunnitelmien etenemistä. Päätös oli ilmeisesti Hitlerin toimesta tehty etukäteen, koska jo 28.9.1943 Vuoristoarmeija sai vastauksen. ”Johtajan ohje 50” käski:

”Tapauksessa että Suomi joutuu venäläisten haltuun, 20. VuorA:n on valmisteltava vetäytyminen Pohjois-Norjaan kääntäen rintamansa linjalle Kaaresuvanto-Ivalo-XIX VuorAK:n alue Petsamossa”. Toiseen käskyn kohtaan vaikuttivat myös sotataloudelliset tekijät: ”Petsamon nikkeli on pidettävä hallussa”. Johtajan ohjeen 50 englanninkieliseen versioon voi tutustua täällä.

Ivalon suunnalla suunniteltu rintama vakiintui nopeasti Vuotson tasalle (tuleva Schutzwall-asema). Ongelmaksi muodostui Käsivarsi. Kaaresuvannon aseman sijainnista käytiin pitkiä keskusteluja. Maastollisesti parempina vaihtoehtoina avoimelle tundralle olivat noin 170 km etelään Kolarin-Kumputunturin alue tai noin 15 km Muonion eteläpuolella olevat tunturit. Huutavan polttoainepulan ja kuljetuskapasiteetin ongelmien takia ratkaisuja ei hyväksytty OKW:ssa. Kaaresuvantokin katsottiin huoltoetäisyyksien kannalta liian eteläiseksi.

Skibotnin suunnan puolustusaseman lopullinen sijainti määritettiinkin Kaaresuvannon pohjoispuolelle. OKW:n suurimittakaavaisilla kartoilla nimiä oli aika harvassa. Lähin karttasana suunnitellulla alueella noin 40 km Kaaresuvannosta pohjoiseen oli Siikavuopio, joka alustavasti määritettiin aseman sijainniksi.

Käytännön toimiksi operaatio ”Birkeksi” nimetyn suunnitelman karttasuunnittelu materialisoitui keväällä 1944 kaamoksen väistyessä ja hiihtokelien parantuessa Käsivarren alueella. Tällöin suoritti 20. Vuoristoarmeijan esikunnan lähettämä tiedusteluosasto hiihtäen kahdeksan päivää kestäneen tiedustelumatkan Lätäsenon ja Kautokeinon alueelle. Tarkoituksena oli aseman tarkemman sijainnin kartoittaminen maastossa. Tämä on heidän tarinansa.

Maantiemarssi Pohjoiseen

Keskiviikkoilta 26. huhtikuuta 1944

20. Vuoristoarmeijan esikunnassa Rovaniemellä kävi kiivas hyörinä. Kolmeen henkilö- ja neljään kuorma-autoon lastattiin kasoittain varusteita, reppuja, suksia ja polttoainetynnyreitä. Lisäksi kyytiin lastattiin kuusi Kettenkradia eli erittäin maastokelpoista puolitelamoottoripyörää sekä neljä täpötäyteen kuormattua ahkiota.

Torstaina 27.4.1944

Aamuvarhaisella kevätaamun jo sarastaessa suuntasi täyteen kuormattu kolonna yöpakkasen jäädyttämällä tiellä syvissä ajourissa taiteillen kohti Tornionjokivarren Kaulirantaa. Kahden nuoren majurin, Fred Artmannin ja Ostermanin johtama tiedusteluretkikunta aloitti pitkän marssinsa vielä lumen peittämältä Rovaniemeltä kohti Käsivarren tien varressa olevaa ”Lager Saarenpään” tietyötukikohtaa Kaaresuvannon pohjoispuolella.

Yöpakkanen vaihtui sohjoksi jo aamupäivällä, joten autokolonnan matka hidastui. Kolarissa pidetyllä marssitauolla ilmoittautui lisäksi mukaan kaksi ruotsalaista ”yliloikkaria”, jotka ilmoittivat haluavansa taistella saksalaisten rinnalla. Viimeisimmätkin ajoneuvot olivat perillä Muoniossa klo 21:30.

Perjantaina 28.4.1944

Marssi jatkui aamupakkasten turvin jo klo 05:00, mutta päättyi nopeasti jo Ylimuonioon tien muututtua autokalustolle ajokelvottomaksi. Kettenkradit ja täyteen lastatut ahkiot laskettiin alas kuormasta.

Pyöräajoneuvot lähetettiin takaisin Muonioon. Paikallisen väestön kanssa pidettiin vilkas neuvonpito rekien vuokraamisesta, koska tynnyreihin kuormattu Kettenkradien polttoainekin piti saada mukaan. Viimein lähti improvisoitu kolonna jo pehmenevää tieuraa jatkamaan kohti Palojoensuuta Kettenkradien vetäessä sekä polttoainetynnyreillä kuormattuja rekiä että ahkioita. Palojoensuu ja siellä oleva Luftwaffen viestiasema saavutetaan illalla.

Lauantaina 29.4.1944

Marssi jatkuu jo 02:30 yöpakkasten jäädyttämää tietä. Marssiosaston kärkiosat etenevät aamupakkasen turvin joutuisasti ja saavuttavat jo klo 09:00 kolme kilometriä Kelottijärvestä etelään olevan harjanteen. Nykyään samaisen paikan tuntumassa sijaitsee Järämän Sturmbock-museo. Tähän loppui meno myös Kettenkradeilla, sillä tieuran auki pidetty osuus loppui kokonaan. Kettenkradit ohjeistetaan palaamaan Muonioon noutamaan ajoneuvojen mukaan jäänyttä viestiryhmää. Ahkio-osasto saa Artmanilta käskyn jatkaa noin 10 km tienpohjaa eteenpäin Saarenpään tienrakennusleirille ja valmistella ensimmäisen tukeutumispisteen leirin parakkeihin.

Tästä eteenpäin Artmannin ja Ostermannin johtamien osastojen matka jatkui suksilla. Siitä lisää seuraavassa osassa!

Lähteet: Operaatio Birke, suunitteluasiakirjat ja liitekartat. 20.VuorA esikunnan 1a ja PiFü. (Freiburg) Tagebuchbericht über die Erkundigungsexpedition in den Raum Palojoensuu-Kautokeino-Pettikkä. Major iG Artmann (Sotamuseo)

Kuvien lähteet: Artmannin kokoelma, Sotamuseo